Ja sitten se sukupuoli...

Kuten kuvasta näkyy, tämä äiti suosii sukupuolineutraalia pukeutumista.... Tai sitten ei :D :D Lasten sukupuoli-kasvatus on ollut keskustelunaiheena viime vuosina. Oma ajatukseni on, että koko sinänsä hyvästä asiasta on kasvatettu ihan turhaan peikko. Vähän lisää taas vaatimuksia vanhemmille, kun jossain jo väitetään, ettei lapsia saisi sanoa tytöiksi tai pojiksi. Aiheeseen liittyviä väärinymmärryksiä kuvaa mielestäni hyvin oman äitini (vitsaillen) heittämä lause: "mieti nyt, kun sekään ei saisi noilla autoilla leikkiä!" Kyseinen heitto liittyi esikoispoikaamme, joka sai isältään ensimmäisen pikkuautonsa 1-vuotiaana, eikä ole millään muulla juuri sittemmin leikkinyt.

Sukupuolisensitiivisessä(kään) kasvatuksessa ei suinkaan (pitäisi) olla kyse siitä, että jotkut perinteisesti sukupuolitetut lelut tai leikit tms. olisivat kiellettyjä. Sen sijaan näihin perinteisiin sukupuolioletuksiin kiinnitetään tietoisesti huomiota, niitä pyritään neutralisoimaan ja pyritään antamaan lapselle vaihtoehtoja riippumatta perinteisistä sukupuolitetuista oletuksista. Itse en sanoisi olevani kovin sukupuolisensitiivinenkään kasvattaja. Olen jotenkin niin omaksunut ajatuksen siitä, että kaikki ihmiset saavat olla juuri sitä mitä haluavat ja ovat kaikki arvokkaita, etten koe mitään tarvetta lähteä korostamaan mitään tai tasaamaan mitään. Olen itseasiassa muutenkin vähän sellainen "miksi tehdä helpoista asioista vaikeita"-tyyppinen ihminen...

Meillä siis kasvaa poika ja tyttö, joita ihan puhutellaankin poikana ja tyttönä. Pojalla on perinteinen pojan nimi, ei siis sukupuolineutraali, ja tytöllekin tulee perinteinen tytön nimi. Poikamme on jo sen verran iso (3,5-vuotias), että hän saa itse jonkin verran päättää vaatetuksestaan; käytännössä kaikki vaatteet, joissa on joku auto, ovat lemppareita. Tyttäremme puolestaan saa/joutuu vielä toistaiseksi pukeutumaan äidin mielen mukaan kaikkeen äidin mielestä ihanaan eli vaaleanpunaiseen, tylliin, pitsiin ja rusetteihin :D Me emme tee sukupuolesta mitään kummempaa numeroa arjessa, mutta kyllä poikamme kanssa on jo käyty keskustelut siitä, miksi hänellä on pippeli ja äidillä ei. Tällaiset keskustelut kuuluvat luonnollisena osana lapsen kehitykseen, kun hän alkaa itse huomata tällaisia eroavaisuuksia esimerkiksi suihkureissulla. Sanoisin, että lapsemme kasvavat biologisen sukupuolensa mukaisesti poika- ja tyttöoletettuna, koska se tukee heille todennäköisimmin kehittyvää sukupuoli-identtiteettiä. He saavat leikkiä millä leluilla haluavat ja kasvaessaan tosiaan alkavat itse vaikuttamaan pukeutumiseensa. Mielestäni tämä tapa on lapsen turvallisuuden tunnetta tukeva ja mahdollistaa lapselle tutustumisen erilaisiin sukupuoliin (verraten esim. ääriesimerkkinä tilanteeseen, jossa sukupuolten eroista ei suostuttaisi kotona puhumaan ollenkaan eli esim. nämä pippeli-keskustelut jäisivät täysin käymättä.) Sitten kun lapsi kasvaa, on hyvä sopivan tilaisuuden tullen keskustella laajemmin erilaisten sukupuoli-identiteettien olemassaolosta jne. lapsen oman kiinnostuksen mukaan.

Tämä "sano vaan rohkeasti edelleen tytöksi tai pojaksi" ei kuitenkaan ole koko totuus eikä etenkään se tärkein pointtini sukupuolikasvatuksessa. Kaikista tärkein viesti, mitä lapsille mielestäni tulisi välittää, on se, että sinä olet tärkeä ja saat olla juuri sellainen kuin haluat olla/ koet olevasi. Liittyi se sitten sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai ihan mihin vaan muuhun. Kun tämä viesti toistuu ja sisäistyy lapselle, hän uskaltaa sanoa esimerkiksi sen, jos kokee joskus ristiriitaa oletetun sukupuolensa kanssa. Ja silloin omaa toimintaa vanhempana voi lähteä muuttamaan tarpeen mukaan ja esimerkiksi meillä voikin kasvaa myöhemmin vaikka kaksi poikaa, tai mitä nyt ikinä kokevat olevansakaan tai haluavansa olla. Sanoisinkin, että millään oletuksilla tai sukupuolitetuilla vaatteilla tai nimillä ei voi lastaan pahemmin vahingoittaa, jos vain muistaa tarpeeksi vahvasti viestiä, että saat olla mitä vain, olet aina yhtä rakas.

Tommy Tabermann joskus kirjoitti, että jokaisen lapsen oikea nimi on rakas. Jos minun ajatukseni lapsen sukupuolikasvatuksesta haluaisi tiivistää, niin sanoisin, että myös jokaisen lapsen oikea sukupuoli on rakas.

(P.s.: "Hieman" jännittää julkistaa tämä postaus, koska aihe on niin valtavan tulenarka ja nettitekstien maailmassa on niin helppo ymmärtää asiat eri tavalla kuin oli tarkoitettu. Suoraan sanottuna en kuitenkaan jaksa lukea tätä tekstiä sataa kertaa ja silkkihansikkain kääriä jokaista lausetta pumpuliverhoon varovaisuuksissani, sillä minulla on muutakin tärkeää tässä meneillään, kuten imetys ja leikki-ikäisen viihdyttäminen :) Toivon todella, että tarkoittamani viesti välittyy ja se on se, että älkää vanhemmat ottako turhaa stressiä tästäkään asiasta :) Olkaa rakastavia ja avoimia niin lapsenne saavat kasvaa juuri sellaisiksi kuin kasvavat eli omiksi ihanan yksilöllisiksi itseikseen.)