Totuus yhdestä vauva-ajasta

Heippa taas! :) Löysin viime viikolla vanhan blogini kätköistä tekstin, jonka olen kirjoittanut esikoisen vauva-aikana. Ajattelin jakaa sen teillekin, koska se sisältää paljon omia pelkojani ja vauva-ajan todellisuutta. Toivottavasti tämä rauhoittaisi jotakuta! Vauvat ja vauva-ajathan on tosi yksilöllisiä, mutta sanoisin, että pääasiassa elämä terveen"perusvauvan" kanssa on kuitenkin aika ihanaa, toisin kuin pelotellaan:)

"Noniin, siitä se nyt alkaa, 10 vuoden univelat", "käykää nyt vielä elokuvissa, kohta et pääse rauhassa edes vessaan".



Loppuraskaudesta kävin ihan paniikissa joka ilta piiitkässä, kuumassa suihkussa ajatellen, että seuraava kerta on sitten joskus viiden vuoden päästä. Ultrakuvissa viuhtoi melkoinen ikiliikkuja ja mun ja miehen vauva-ajat ja temperamentit tietäen odotettiin super-energistä, äärimmäisen kovapäistä koliikkivauvaa. Hyvästi lämmin ruoka, lämmin kahvi, yöunet, parisuhde, oma aika, sosiaalinen elämä....!



Ja kuinka sitten kävikään! Meille syntyi terve, maailman rauhallisin, tyytyväisin ja iloisin vauva! :D Ollaan koko vajaa neljä kuukautta ihmetelty, että voiko vauvat olla tällaisiakin. Eikö ne huudakkaan 24/7? Voiko ne oikeasti nukkua läpi yön, joka yö?



Vastasyntyneenä mini-mies heräsi kellontarkasti syömään kolmen tunnin välein. Se teki arjesta aika helppoa, kun pystyin helposti suunnittelemaan omat syömiset jne. ajoille, jolloin vauva nukkuu. Ihan pienenä mini-mies kyllä sai iltaraivarit ennen yöunia, mutta nekin pääsääntöisesti loppuivat 5-30 minuutissa. Nykyään pikkumies nukkuu öisin n. 11 tuntia mun kainalossa♡ Syö kyllä välissä useamman kerran, mutta kun vauva tosiaan nukkuu mun kainalossa niin se on oppinut hakeutumaan meijereille silmiään avaamatta :D itse joudun niinkin paljon havahtumaan, että vaihdan välillä vauvan puolta täydemmän meijerin ääreen. Illan nukahtamisetkin ovat sujuneet jo jonkin aikaa oikein kivuttomasti :) Mini-mies nukahtaa siinä 20-21 välillä yleensä, joten on ollut ihan luksusta saada illalla vähän sitä omaa aikaa.



Valveilla ollessa seurustellaan mini-miehen kanssa niitä näitä :) On ihan mahtavaa, kun on vauva, joka viihtyy hyvin itsekseenkin leikkimatolla tai sitterissä. Jos joskus väsymys alkaa kiukuttaa niin rintareppuun vauva nukahtaa yleensä hyvin äkkiä. Muuten se sit lähinnä hymyilee ja nauraa :) ♡ Viime viikolla repäistiin ja käytiin kaupungilla. Koko 3,5 h reissun aikana mini-mies ei inahtanutkaan! Mikäs äidin oli siinä kahvilan terassilla istuessa elävää musiikkia kuunnellen, kun vauva viihtyy vaunuissa leikkien pienellä nalle-lelulla. Jossain vaiheessa mini-mies laittoi itselleen tutin suuhun ja alkoi päiväunille :D Imetykset hoidettiin onnistuneesti huivin suojissa.



Noh, kaikkihan ehtii vielä muuttua moneen kertaan ja kohta arkeen tuleekin uusia haasteita, kun aletaan syömään myös kiinteitä. Ja sitten kun vauva lähtee liikkeelle niin saa nähdä loppuuko äidin rento kahvittelu siihen :D Mutta mun elämää vauva-arki ei niin hirveästi (vielä ainakaan) mullistanut, koska muutenkin viihdyn kotona vähän turhankin hyvin. Ei ole siis tarvinnut hyvästellä jokaviikkoisia brunsseja ja dinnereitä (ai kiesus, että inhoan tota sanaa :D), tosin tällaisen vauvan kanssa nekään tuskin ois mahdottomuus.. Mutta viihdyn edelleen pelottavan hyvin kotona. Nyt on vaan yksi ihana seuralainen lisää viihdyttämässä :)



Mutta halusin kirjoittaa tämän kannustukseksi odottajille ja vauvahaaveilijoille: ei se vauva-arki välttämättä ole täyttä tuskaa! :D Se voi olla tosi ihanaakin, jos hyvä tuuri käy :) ja ihania hetkiä siihen sisältyy varmasti, oli arki sitten millaista tahansa. Kannattaa toki mielummin henkisesti varautua siihen vaikeampaan arkeen, koska sitten voi yllättyä positiivisesti... Tosiaan asiat voi mennä näinkin ihanasti, että äidin arki on täynnä lämmintä ruokaa, lämmintä kahvia, lämpimiä suihkuja rauhassa, vauvan ihania nauruja ja höpöttelyjä, pitkiä lenkkejä vaunujen ja koirien kanssa, pitkiä yöunia jne. Ollaan melkoisen onnekkaita!! :) ♡

Valintoja, valintoja...

Tiedättekö, mitkä ei ikinä lopu kesken vauvaperheessä?

Neuvot.

Ai jestas. Hyvää tarkoittavia ja piilokettuilevia neuvoja tuntuu pulpahtelevan kuin sieniä sateella siitä lähtien, kun raskaustesti näyttää plussaa, ja niiden määrä vain lisääntyy entisestään vauvan synnyttyä. Neuvoja satelee neuvolasta (heko heko), sukulaisilta, ystäviltä, kummeilta, kaimoilta, työkavereilta, tuntemattomilta vastaantulijoilta... Puhumattakaan siitä somesta! On hassua, että sinä hetkenä, kun muut saavat tietää sinun olevan raskaana, kroppasi ja elämäsi on yhtäkkiä avoinna muiden arvosteltavaksi. Muista sitten rasvata mahaa, ettei tule arpia. Minä en kyllä söisi fetaa. Aiotko tosissaan ostaa tuon? Meillä ainakin nukuttiin perhepedissä. Etkai sinä nyt korviketta meinaa sille syöttää? Me ei ainakaan käytetty sitteriä ollenkaan. Kyllä imetystyyny täytyy olla! Kyllä minä ainakin tein näin ja noin silloin 30 + vuotta sitten, ihan lääkäri neuvoi.

Niin. Vähemmästäkin hämmentyy ja siihen vielä kun lisää päälle muutenkin yleisen paniikkitilan, jota raskaus aika monessa tulevassa äidissä herättää ja sitten vielä ne hormonit, niin valmiina onkin jo aikamoinen soppa.

Itse havahduin tähän valintojen määrään taas tässä tällä viikolla, kun piti päättää, millaisia d-vitamiineja aletaan vauvallemme syöttämään. On suihkutettavaa versiota, on maitohapollista versiota, on öljypohjaista ja on vesipohjaista. Ja siitä sitten pitäisi osata arvata ja ennustaa, mikä valinta menisi vähiten metsään. Näitä pohtiessani tunsin suurta sympatiaa kaikkia niitä esikoisen vanhempia kohtaan, jotka ovat luonteeltaan yhtään epävarmempia. Tällaisista asioista saa äkkiä itselleen kriisin aikaiseksi, etenkin, jos takana on valvottuja öitä ja muuten raskaampia hetkiä.

Näin toisella kertaa ainakin oma oloni on jo paljon varmempi. Ei siksi, että tietäisin yhtään sen paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, miten toimia tällä kertaa, koska vauvat ja tilanteet voivat olla niin erilaisia. Mutta siksi, että tiedän, että harvaan vauva-ajan hämmennystä aiheuttavaan asiaan on yhtä yksiselitteisesti oikeaa vastausta. Vastakkaisiakin neuvoja antavat ihmiset voivat siis oikeastaan olla aivan yhtä oikeassa tai väärässä.

Miten tästä valintaviidakosta pitäisi sitten selvitä hengissä ja mielellään suht tervejärkisenä? Noh, itse ajattelen niin, että neuvolasta ja lääkäreiltä saatavat vinkit ovat pääasiassa uusimman tutkimustiedon mukaisia ja siksi niitä voi aika huoletta noudattaa enempiä kyseenalaistamatta. Toki neuvolan henkilökunnassa on eroja ja joskus voi olla ihan tervettä keskustella oman terkkarin kanssa hieman tarkemmin siitä, miksi jotakin asiaa suositellaan tai ei. Muiden kuin ammattilaisten neuvoja arvioisin pitkälti yhden kysymyksen kautta; kuulostaako tämä neuvo siltä, että se hyödyttäisi meidän elämää? Jos ei, anna asian mennä kivuttomasti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos (sanoisin mutu-tuntumalla, että noin 95 % raskaus- ja vauva-aikana saaduista neuvoista kuuluvat tähän kategoriaan...... :D ). Jos kyllä, selvitä tarvittaessa asiasta vielä vähän lisää tai lähde kokeilemaan neuvon toimivuutta käytännössä.

Vauvat ovat erilaisia. Perheet ovat erilaisia. Elämäntilanteet ovat erilaisia ja kodit ovat erilaisia. Juuri tästä syystä kukaan ei voi kirjoittaa mitään kattavaa opasta, joka auttaisi jokaiseen tilanteeseen ja valintaan. Siksi tärkeintä onkin miettiä, mikä käytäntö tai tapa sopisi juuri meidän perheelle ja meidän vauvalle. Neuvot ovat ihan kivoja ja muiden kokemuksista voi oikeasti saada kultaakin kalliimpia käytännönvinkkejä vauva-arkeen. Mutta rajansa kaikella. On hyvä muistaa, että juuri te vanhemmat tunnette teidän vauvan ja elämän parhaiten. Tehkää rohkeasti niin kuin teidän mielestä on parasta. Toki poikkeuksena lääketieteelliset jne. asiat, joissa nyt yksinkertaisesti on vain fiksuinta luottaa alan asiantuntijoihin. Mutta kaikki nämä harmaan alueen jutut; kokeile sitä, mikä tuntuu teille sopivimmalta ja jos se ei toimi, kokeilkaa jotain muuta.

No miten niiden d-vitamiinien kanssa sitten kävi? Pitkän pohdinnan ja mutuilun ja googlettelun jälkeen päädyin valitsemaan samat vesiliukoiset d-vitamiinit kuin esikoisellakin oli. Ei suihkutettavaa eikä maitohappobakteereja. Koska jota kuta kuitenkin kiinnostaa perustelut, niin päädyin valintaan lopulta siksi, että suihkutettavista kai on vielä suht vähän tutkimustietoa (vaikka tietääkseni pitäisi imeytyä suun limakalvolta nimenomaan parhaiten ja vatsaystävällisimmin). Maitohappobakteerillisia en lopulta halunnut ottaa siksi, että jotenkin oma mututuntumani puhuu sen puolesta, että terve vauva saisi kehitellä sen suolistonsa oman bakteeriston ihan rauhassa. Eri asia tietysti olisi, jos vauvalla olisi vaikka antibioottikuuri tms. joka bakteeristoa heikentäisi. Nämä omat perusteluni eivät perustu mihinkään faktatutkimustietoon vaan ovat ihan tällaisen tavallisen äidin pohdintoja. Ihan jokaista valintaa ei jaksa täydellisen perinpohjin selvittää, sillä kaikki vaihtoehdot olisivat varmaan olleet ihan yhtä hyviä (tai huonoja, mistä näistä tietää). Mutta tällä mennään ja yksi valinta on taas tehty :) Aika sitten näyttää, päädytäänkö vaihtamaan vielä johonkin toiseen. Näinhän se vauva-arjessa menee; kokeillaan jotain ja tarvittaessa muutetaan sitten suunnitelmaa vauvan mukaan!

Tsemppiä teille kaikille muillekin vanhemmille tässä valinta- ja neuvoviidakossa! Muistakaa luottaa itseenne! :)